PIRJO KÄMPPI - BIO (kevät 2003)
Laulu
Pirjo Kämppi (s.1964) on paljasjalkainen joutsalainen, jonka musiikillinen ura alkoi vanhempien mukaan jo noin 5-vuotiaana radion laulujen tahdissa. Nuoruudessaan Pirjo kiinnostui melodisesta lauletusta jazzista ja svengaavasta iskelmästä. Hänen suosikkejaan ovat olleet mm. Ella Fitzgerald, Sarah Vaughan, Billie Holiday ja Dinah Washington sekä Maarit Hurmerinta.
Lukioaikanaan Pirjo toimi Joutsa Big Bandin solistina ja myöhemmin parikymppisenä keikkaili muutaman vuoden melko tiiviisti Esko Tuukkasen tanssiyhtyeen laulajana. Vuosina 1987-1989 Pirjo opiskeli laulua Oulunkylän Pop & Jazz opistossa (nykyisin Pop & Jazz konservatorio).
Perheen perustaminen vei välillä oman aikansa, mutta viime vuosina Pirjo on palannut laulun pariin. Pirjoa on kuultu mm. ravintoloissa, tanssilavoilla, yritys- ja yksityistilaisuuksissa sekä eri festivaaleilla.Pirjon viimevuosien yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Tuomo Dahlblom (Pori Jazzin Vuoden taiteilija 1998), Nalle Lindström Swing Band, Ilmavoimien soittokunnan big band, Imatra Big Band, Jyväskylä Big Band ja Erik Lindström. Kämpin ja Lindströmin yhteistyö sai alkunsa demolevystä, jonka Pirjo sattui lähettämään myös Lindströmille. Eki innostui kertaheitolla Pirjon ainutlaatuisesta laulusaundista ja fraseerauksesta ja yhteistyö sai alkunsa.
Alkuvuodesta 2001 ilmestyi pitkäsoittolevy, Ranskalaiset korot, jolla on 15 Pirjon upeaa tulkintaa Lindströmin erinomaisista sävellyksistä. Levy herätti innostusta ja ihailua. Radiot, lehdistö ja myös ostava yleisö ottivat levyn hyvin vastaan. Pirjon II pitkäsoittolevy, Sydän Soi, ilmestyi syksyllä 2002. Sovituksista on vastannut Markku Johansson. Kaupallisten radioiden toimittajat valitsivat levyn Kuukauden Levyksi.
Pirjoa nähtiin ja kuultiin syksyllä 2000 TV:ssä Huvin Vuoksi ohjelman Tähtiputkessa ja keväällä 2001 Tuttu Juttu Shown artistivieraana. Syksyllä 2002 Pirjo esiintyi TV:ssä Saanko luvan ohjelman päävieraana ja alkuvuodesta 2003 Leikin Varjolla ohjelman solistivieraana. Keväällä 2003 Pirjoa nähdään ja kuullaan TV:ssä BumtsiBum ohjelmassa.
Marraskuun lopulla 2003 TV 2:ssa alkaa 12 osainen sarjanäytelmä Hiljaista on. Koko sarja on saanut alkunsa Pirjon laulamasta kappaleesta Hiljaista on, jonka näyttelijä Tom Lindholm kuuli radiosta. Sarjan tunnussävelmäksi on valittu Pirjon laulama Hiljaista on.
Keikkailua varten Pirjo on kasannut kaksi eri bändiä, tanssiyhtyeen ja jatsahtavan kokoonpanon. Maaliskuussa 2003 alkoi Pirjon yhteistyö SMORK 2002 -kilpailun voittajan Varjokuva -orkesterin kanssa.
Arvostelujen mukaan Pirjon musiikillisesti vahvimpia puolia ovat kaunis ääni, loistava rytmitaju, upea ylärekisteri, musikaalinen ote, tarkka ja tyylikäs fraseeraus, moitteeton sävelpuhtaus ja vahvat tulkinnat, jotka herättävät tekstin eloon. Taidoiltaan Pirjoa on usein verrattu jopa Laila Kinnuseen.
Pirjo esittää ehkä kaikkein mieluiten iskelmää ja tanssimusiikkia, mutta häneltä taittuu myös viihteellinen jazz, viihdemusiikki, pop, soul, blues, rhythm & blues, gospel sekä lattari.
Svengitalo Swing House Levyjen jakelu: Länsitie 5, 19650 Joutsa Edel Records Finland Oy puh. (014) 881 126 tai 0400-840 914 Säynäslahdentie 12, 00560 Hki fax (014) 881 018 puh. 09-7288 320 sähköposti: svengitalo@luukku.com fax 09-7288 3220 internet: www.svengitalo.comPaluu ETUSIVULLE