|
Kevät 2003
Tältä sivulta voit lukea
musiikkiurani alkutaipaleista, musiikillisista vaikutteistani
sekä myöhempien aikojen merkittävimmistä
tapahtumista ja näiden kautta läheisiksi tulleista
yhteistyökumppaneista. |
|
|
Pirjo Kämppi - Laulu
Pirjo Kämppi (s.1964) on
paljasjalkainen joutsalainen, jonka musiikillinen ura
alkoi vanhempien mukaan jo noin 5-vuotiaana radion laulujen tahdissa.
Nuoruudessaan Pirjo kiinnostui melodisesta lauletusta jazzista
ja svengaavasta iskelmästä. Hänen suosikkejaan
ovat olleet mm. Ella Fitzgerald, Sarah Vaughan, Billie Holiday
ja Dinah Washington sekä Maarit Hurmerinta.
Lukioaikanaan Pirjo toimi Joutsa Big
Bandin solistina ja myöhemmin parikymppisenä keikkaili
muutaman vuoden melko tiiviisti Esko Tuukkasen tanssiyhtyeen
laulajana. Vuosina 1987-1989 Pirjo opiskeli laulua Oulunkylän
Pop & Jazz opistossa (nykyisin Pop & Jazz konservatorio).
Perheen perustaminen vei välillä oman aikansa, mutta
viime vuosina Pirjo on palannut laulun pariin. Pirjoa on kuultu
mm. ravintoloissa, tanssilavoilla, yritys- ja yksityistilaisuuksissa
sekä eri festivaaleilla.
Pirjon yhteistyökumppaneita vuosien
mittaan ovat olleet useat arvostetut musiikintaitajat mm. Erik
Lindström, Pentti Lasanen, Markku Johansson, Heikki "Häkä"
Virtanen sekä Ilmavoimien soittokunnan big band, Imatra
Big Band ja Jyväskylä Big Band. Kämpin ja Lindströmin
yhteistyö sai alkunsa demolevystä, jonka Pirjo sattui
lähettämään myös Lindströmille.
Eki innostui kertaheitolla Pirjon ainutlaatuisesta laulusaundista
ja fraseerauksesta ja yhteistyö sai alkunsa.
Alkuvuodesta 2001 ilmestyi pitkäsoittolevy,
Ranskalaiset korot, jolla on 15 Pirjon upeaa tulkintaa Lindströmin
erinomaisista sävellyksistä. Levy herätti innostusta
ja ihailua. Radiot, lehdistö ja myös ostava yleisö
ottivat levyn hyvin vastaan. Pirjon II pitkäsoittolevy,
Sydän Soi, ilmestyi syksyllä 2002. Sovituksista on
vastannut Markku Johansson. Kaupallisten radioiden toimittajat
valitsivat levyn Kuukauden Levyksi.
Pirjoa nähtiin ja kuultiin syksyllä
2000 TV:ssä Huvin Vuoksi ohjelman Tähtiputkessa
ja keväällä 2001 Tuttu Juttu Shown artistivieraana.
Syksyllä 2002 Pirjo esiintyi TV:ssä Saanko luvan ohjelman
päävieraana ja alkuvuodesta 2003 Leikin Varjolla ohjelman
solistivieraana sekä keväällä 2003 BumtsiBum
ohjelmassa.
Vuoden 2003 lopulla TV 2:ssa esitettiin
12 osainen sarjanäytelmä Hiljaista on. Koko sarja
sai alkunsa Pirjon laulamasta kappaleesta Hiljaista on, jonka
näyttelijä Tom Lindholm kuuli radiosta.
Sarjan tunnussävelmäksi valittiin Pirjon laulama Hiljaista
on.
Keikkailua varten Pirjo on kasannut
kaksi eri bändiä, tanssiyhtyeen ja jatsahtavan kokoonpanon.
Arvostelujen mukaan Pirjon musiikillisesti
vahvimpia puolia ovat kaunis ääni, loistava rytmitaju,
upea ylärekisteri, musikaalinen ote, tarkka ja tyylikäs
fraseeraus, moitteeton sävelpuhtaus ja vahvat tulkinnat,
jotka herättävät tekstin eloon. Taidoiltaan Pirjoa
on usein verrattu jopa Laila Kinnuseen.
Pirjo esittää ehkä kaikkein mieluiten iskelmää
ja tanssimusiikkia, mutta häneltä taittuu myös
viihteellinen jazz, viihdemusiikki, pop, soul, blues, rhythm
& blues, gospel sekä lattari.
|
|